perjantai 13. huhtikuuta 2018

Mats Strandberg: Risteily

Istuin laivassa matkalla Turusta Tukholmaan ja selasin lukulaitteeni valikoimia miettien mitä ryhtyisin lukemaan. Ja totesin että niin tosiaan, täällähän on myös tämä Strandbergin Risteily. Kuinka sopivaa! Tai sitten ei. Mutta avasinpa kirjan joka tapauksessa.

Tämä kirjallinen risteily lähtee Tukholmasta kohti Turkua. Laiva on Baltic Charisma, ei enää uutuuttaan kiiltävä eikä täyteen buukattu, mutta vetää silti puoleensa koko joukon matkustajia jotka haluavat viettää vuorokauden merellisessä rinnakkaistodellisuudessa. Laivareissu on oma maailmansa jossa voi leikkiä olevansa joku muu kuin kotona.

Strandberg esittelee isohkon joukon henkilöitä joiden silmin tapahtumia seurataan. Matkustajien lisäksi heihin kuuluu henkilökunnan jäseniä, joista monet ovat olleet laivalla töissä vuosikaudet ja ajattelevat nähneensä kaiken. Mutta eivät tällä kerralla mukana olevaa naista ja pientä poikaa. Kun tätä paria katsoo tarkemmin, heidän kasvoissaan tuntuu olevan jotakin väärin.

Laiva lähtee matkaan ja näkökulma vaihtelee henkilöstä toiseen. Kaikilla on omat syynsä olla kyydissä ja omat ongelmansa. Pidin heidän seuraamisestaan jopa siinä määrin että harmitti, kun tiesin että kyseessä on kauhuromaani ja että se kauhu epäilemättä alkaa ennemmin tai myöhemmin. Alkoihan se, ja siitä tuli hurjaa, kammottavaa ja todella, todella veristä ja väkivaltaista. En nyt toki varsinaisesti hihku riemusta päästessäni todistamaan tällaista veren roiskimista, ja olisihan sitä varmaan saanut vähemmälläkin sivumäärällä kuvattua ihan riittävästi, mutta kyllä kirja silti piti hyvin otteessaan loppuun asti. Laiva on jo lähtökohtaisesti kutkuttava ympäristö kauhutarinalle ja viihdyin kyllä, verisyydestä huolimatta.

Ensimmäinen lause: Lähtöön on melkein tunti.

Ruotsinkielinen alkuteos: Färjan (2015)

Suomentanut Stella Vuoma

Kustantaja Like 2016, 492 s.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

17-vuotias Mare elää maailmassa jossa ihmiset jaetaan verensä perusteella kahteen kastiin. Hopeiset ovat kovalla kädellä hallitseva luokka jolla on monenlaisia yliluonnollisia kykyjä - jotkut heistä esimerkiksi hallitsevat vettä, toiset metallia, jotkut taas pystyvät manipuloimaan muiden ajatuksia. Punaiset, joihin Marekin kuuluu, ovat rahvasta jota pidetään palvelijoina ja lähetetään joukoittain taistelemaan hopeisten kuninkaiden vallanhimon lietsomissa sodissa. Armeija odottaa pian myös Marea jolla ei ole ammattia. Hän osaa olla vain taskuvaras, mutta sepä osaltaan vaikuttaakin yllättävään käänteeseen joka muuttaa tulevaisuuden toisen näköiseksi.

Melkoisen koukuttavaa tekstiä! Huitelin tämän läpi ja kävin jo kirjastosta metsästämässä sarjan seuraavaa osaa, toistaiseksi turhaan, mutta täytyy kyllä hankkia muut kirjat jostain luettavaksi pikapuoliin kun tämä on vielä muistissa. Mainiota juonittelua jonka ratkaisevasta mutkasta olin alkuhölmistyksen jälkeen melkeinpä iloinen - olin nimittäin jo suuresti harmitellut Maren valinnan vaikeutta mutta nythän homma pääsee paremmin etenemään! ;)

Uutta fantasiamaailmaa on aina ilo sukeltaa tutkimaan, ja tässä maailmassa riitti kyllä myös toimintaa ilman jarrutteluja.

Ensimmäinen lause: Vihaan Ensimmäistä Perjantaita.

Englanninkielinen alkuteos: Red Queen (2015)

Suomentanut Jussi Korhonen

Kustantaja Aula & Co 2016, 324 s.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Steinar Bragi: Sumu

Kaksi pariskuntaa ja koira automatkalla Islannin erämaassa, eksyminen sumussa, kolari ja jumiutuminen vanhan naisen ja miehen vieraiksi omituiseen taloon keskelle ei mitään. Miksi ihmeessä he asuvat sellaisessa paikassa? Ja ovet tietysti lukitaan yöksi, syystä jota ei selitetä. Kyllähän siinä on ihan kelpo lähtökohdat kauhuromaanille!

Matkalaisilla on kullakin omat historiansa jotka puskevat esiin kun he suunnittelevat ihmisten ilmoille pääsemistä, epäonnistuvat yrityksissään ja näkevät jotain häiritsevämpää kuin talon lähistöllä seisova yksinäinen lyhtypylväs tai pari sen nurkilla norkoilevaa laihaa kettua. Ja sitten jotain vielä häiritsevämpää... Steinar Bragin nostattama ahdistava tunnelma kuljettaa henkilöitä kohti hulluutta ja kyllä tämä tehokas psykologinen kauhu lukijankin mielenrauhaa koettelee. Toimii! (Ajattelin silti vielä joskus uskaltautua ajamaan Islannin ympäri.)

Ensimmäinen lause: Luonnon yllä vallitsi rauha.

Islanninkielinen alkuteos: Hálendið (2011)

Suomentanut Tuomas Kauko

Kustantaja Like 2016, 242 s.

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Vappu-Tuuli Fagerson: Special Edition - Erikoispainos

Vappu kirjoittaa juttuja ilmaisjakelulehteen, pitää luentoja elämäntaidosta, viettää aikaa ystävien kanssa ja toivottaisi ihan mielellään sopivan miehen tervetulleeksi elämäänsä. Perinteisen chick litin äärellä siis sinänsä ollaan, mutta oman osansa näkökulmaan tuo tällä kertaa se että sankaritar hurauttaa menoihinsa pyörätuolilla, vaihtuvien avustajien seurassa.

Melko vauhdikkaasti hurautteleekin, ja Vapun hauskassa seurassa viihtyy kyllä oikein hyvin. Myötähäpeää lukiessa aiheuttavat sivullisten suista putoilevat pöljyydet, joiden pahoin pelkään olevan peräisin oikeista kokemuksista eikä vain kirjailijan omasta päästä. Muutenkin tarinan lomassa tulee esiin monenlaisia pyörätuolin käyttäjän arkeen liittyviä asioita, siinä kaiken muun elämään kuuluvan seassa.

Kirjan ensimmäinen osa on julkaistu aikaisemmin sähköisenä. Toisen osan alussa on hieman vanhan kertausta jonka olisi voinut tätä yhtenäistä julkaisua varten muokata pois, ja ehkä muutenkin editoida vielä hieman lisää sillä välillä paikasta toiseen siirrytään niinkin vikkelästi että asiat tuntuvat jäävän turhan irrallisiksi toisistaan.

Nämä seikat eivät kuitenkaan kirjan kiinnostavuutta ja viihdyttävyyttä vähennä, ja toivoisinkin tämän löytävän monta uutta lukijaa. Vappu on oikein tervetullut lisäys kirjallisuuden hahmojen joukkoon!

Kiitos arvostelukappaleesta!

Ensimmäinen lause: Koolla on väliä.

Kustantaja BoD/omakustanne 2018, 254 s.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Maria Susanna: Tämän maan pidot

Maria Susannan runokokoelmassa yksi tärkeä teema on se vanha tuttu - rakkaus, josta aina riittää uutta kerrottavaa kaikkine vaiheineen. Ehkä nämä kokemukset ja ajatukset ovat peräisin yhdestä suhteesta, ehkä useammasta, ehkä ihan jonkun muun suhteista, mutta kokonaisuus niistä joka tapauksessa muodostuu.

Vaikka alussa


"hymyilin sinulle kuin vasta-avattu kirjekuori 
täynnä jumalattomia salaisuuksia"

 ja

"Tein tietä häneen
itsepäisesti ja luovuttamatta"

avaten hätäisesti nappeja vaikka hetkestä olikin kuvitellut arvokkaamman, silti voi päätyä miettimään

"Miten hyvää kaikki olisi ollut,

jos se olisi osunut oikeaan?"

Tai kertomaan tienvarren kivistä yrittämässä huutaa varoituksia kevyin askelin kulkevalle naiselle, runossa nimeltä Hän meni hakemaan omaa haavaansa.

Maria Susannan runojen kieli on nautittavaa niinäkin harvoina hetkinä, kun sisältö jää etäisemmäksi. Pidin erityisesti myös monista yksittäisistä runojen riveistä, kuten "Ihmisyys tulee esiin virheistä jotka kestetään" tai "Yö vie yksitellen sielustasi paloja". Sekä siitä, kuinka teksteissä pilkahtelevat vieraat maat ja kulttuurierot, ja erotiikkakin juuri sopivasti.

Kiitokset arvostelukappaleesta!

Kustantaja Kulttuurivihkot 2017, 52 s.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Anna Gavalda: Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja

Uutta novellimittaista Gavaldaa! ♥ Esikoiskokoelma Kunpa joku odottaisi minua jossakin ihastutti sekä ensimmäisellä lukukerralla joskus 2000-luvun alkuvuosina että uusintakierroksella, joka on kirjattu blogiin. Gavaldan tyyli istuu mielestäni ehdottomasti parhaiten juuri lyhyeen tekstiin.

En intoillut turhaan, koska nämä uudemmat novellit ovat vähintään yhtä hyviä kuin aiemmatkin! Teksti on keveää mutta vie syvälle henkilöiden tunteisiin ja vaikuttimiin. Ja kerronta vieläpä virtaa niin uskomattoman helpon tuntuisesti, kuin olisi ilmaantunut paperille itsestään. Tästä tietysti kiitokset myös suomentaja Lotta Toivaselle!

Yksittäistä suosikkinovellia on vaikeaa nostaa esiin koska kokoelma on tasaisen erinomainen. Se jossa yhden illan juttu on parempi kuin mikään pitkään aikaan mutta tyttö lähtee silti? Se jossa yllättävä ystävyys ilmestyy tien varressa odottavan koiran muodossa juuri silloin kun sitä eniten tarvitsee? Se joka kiertyy surkean Pokémon-kortin ympärille? Se jossa mies kohtaa junassa kaksi hyvin erilaista nuorta naista ja jonka loppuratkaisu jätetään riemastuttavasti lukijan valinnan varaan? Onneksi ei tarvitse päättää. (Paitsi sen loppuratkaisun päätin kyllä - totta kai se oli Hän. ;) )

Ranskankielinen alkuteos: Fendre l'armure (2017)

Suomentanut Lotta Toivanen

Kustantaja Gummerus 2018, 247 s.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Elly syntyy vuoden 1968 Englannissa ja hänen kasvutarinansa mukana kuljetaan WTC-iskujen jälkeiseen New Yorkiin ja vähän edemmäs. Tämä lyhyt kuvaus tosin on vain runko, jonka ympärille rakentuu runsas, monia teemoja sivuava kertomus perheestä, sisaruksista, ystävyydestä, elämästä jossa tapahtuu hyviä ja pahoja asioita. Varsinkin Ellyn lapsuudesta kertova kirjan ensimmäinen puolikas tuo mieleen pari John Irvingiltä lukemaani kirjaa, jotka myös ovat huikaisevan täysiä kaikista henkilöidensä elämän pienistä ja suurista kiemuroista.

Ellyn elämän tukevimmat pilarit ovat isoveli Joe sekä ystävä Jenny Penny, joka saapuu luokkaan eräänä ankeana aamuna ja jossa Elly näkee heti puuttuvan palasensa. Toki myös rakastavat vanhemmat joilla on omat kipupisteensä, isän sisko joka taitaa olla rakastunut äitiin ja Joen ystävä Charlie joka on vähän enemmänkin... Ja oma osansa on myös kanilla joka saa nimekseen jumala.

Ihastuin varsinkin kirjan alkuosan runsaaseen kerrontaan ja maagiseen vivahtavaan tunnelmaan. Ellyn aikuisuudesta kertovassa jälkimmäisessä puoliskossa lumous vähän haaleni, mutta hyvin tämä kantoi loppuun asti. Pidin muun muassa siitä, että Sarah Winman ei selitä kaikkea auki; eräs iso asia mainitaan muutamia kertoja lähes ohimennen, mutta siellä se hautuu, mielissä piilossa. Jokin pikku ripaus jäi kuitenkin puuttumaan täysillä hurmaantumisesta. Prologikin (joka on niin houkutteleva että tekisi mieli lainata se tähän kokonaisuudessaan) tuntui lupaavan jotain taianomaisempaa kuin lopulta oli tarjolla. Mutta joka tapauksessa erittäin hyvä esikoisromaani, jonka lukemisesta nautin monin paikoin paljonkin!

Ensimmäinen lause: Jaan elämäni kahteen osaan.

Englanninkielinen alkuteos: When God Was a Rabbit (2011)

Suomentanut Aleksi Milonoff

Kustantaja Tammi 2012, 324 s.